Tälle sivulle kootaan tekstejä ja kuvia Lauhan kylän historiasta sekä sen asukkaista

MUISTELMIA LAUHASTA

Lauhankylä sijaitsee kulttuurimaisemassa kansallispuistojen (joet ja suoalueet) ympäröimänä. Maaston muodot, maanviljelykselle otollinen maaperä sekä sijoittuminen rannikolta sisämaahan kulkevan luontaisen kulkureitin Kokemäenjoen varteen, edesauttoivat asutuksen varhaista sijoittumista näille alueille (Kokemäki-Seura 1983). Vasta 1900-luvun...

Tulvakertomus

15.05.2020

Lauhasta kotoisin oleva 88-vuotias Ano Lauhanen käy lähes päivittäin Kokemäenjoella kalassa ja Lauhassa synnyinkotinsa mailla. Toki tila kuuluu nykyään Raine-pojalle, joka toimii Puolustusvoimien palveluksessa upseerina. Lauhanen omistaa vielä peltoa Lauhassa.
Ano Lauhasen työura maatilan ulkopuolella alkoi Kokemäenjoen uitolla ja jatkui Porin...

Kaunis kesäinen iltapäivä. Olin tullut mummulaan. Istuin Salorannassa ulkorappusilla. Katselen ihaillen - ja vähän kateellisena, kun Ketosen tytöt Mirja ja Maire vievät hevosia laitumelle päivän töiden jälkeen. Ja he RATSASTIVAT. Rakastin hevosia. Minä sain olla hevosen selässä, kun pappa oli töissä hevosella. Itse en saanut ohjastaa, kun olin niin...


Muita julkaistuja juttuja:

Lue täältä Loimijoen laivaliikenteestä:

Lue täältä pitokokki Martta Saarelasta:


KOULUKUVIA LAUHASTA